Sovitellaan

Katso sovittelusta kertova video!


Sovitteluprosessi?

  • Sovittelutoimistoon saapuu sovittelualoite. Aloitteen voi tehdä poliisi, syyttäjä, muu viranomainen tai rikoksen/riidan osapuoli.
  • Sovittelutoimisto selvittää osapuolten sovitteluhalukkuuden ja varmistaa, että osapuolet ymmärtävät sovittelun ja siinä tehtävien ratkaisujen merkityksen. Ennen kuin osapuolet antavat suostumuksensa sovitteluun, heille selvitetään heidän sovitteluun liittyvät oikeutensa ja asemansa sovittelussa. Sovittelu on vapaaehtoinen palvelu ja halutessaan osapuolet voivat myös kieltäytyä siitä, jolloin asia palautuu aloitteentekijälle.
  • Osapuolten suostuessa sovitteluun, vapaaehtoiset sovittelijat ottavat yhteyttä heihin ja sopivat sovittelutapaamisen ajankohdan.
  • Sovittelutapaamisessa osapuolten lisäksi on mukana kaksi puolueetonta, vapaaehtoista, vaitiolovelvollista ja koulutettua sovittelijaa sekä tarvittaessa asioimistulkki. Alaikäisen huoltajan on pääsääntöisesti oltava läsnä.
  • Osapuolet saavat käyttää avustajaa tai tukihenkilöä, jollei se vaaranna sovittelun häiriötöntä kulkua ja kaikki osapuolet suostuvat siihen.
  • Asianosainen voi keskeyttää sovittelun missä vaiheessa tahansa, myös syytä ilmoittamatta.
  • Mikäli asiassa päästään ratkaisuun, laaditaan yhdessä sopimus, jonka osapuolet allekirjoittavat.
  • Tieto sovittelun lopputuloksesta (sopimus) toimitetaan sovittelun päätyttyä aloitteentekijälle.
  • Sovittelutoimisto seuraa sopimuksen toteutumista ja antaa siitä tiedon aloitteentekijälle.

Sovittelun prosessikaavio